Eventiolaiset

TET Eventiossa

By toukokuu 29, 2017 No Comments

Tällä viikolla Eventiolla on ollut töissä kaksi kaarinalaista yhdeksäsluokkalaista nuorta, Juuso Korsimo ja Samu Wahlroos. Viikko on osa Työelämään tutustumisen ohjelmaa ja koskettaa kaikkia Suomen yhdeksäsluokkalaisia. Eventio ottaa usein vastaan tettiläisiä ja AMK -harjoittelijoita.

Piikkiön yhtenäiskoulun opinto-ohjaajan, Henri Piispan, mukaan tettiläiset saavat bussikortin käyttöönsä voidakseen matkustaa lähikaupunkeihin TET:iin, mikä helpottaa paikan löytymistä.
“Tässä pätee se, mikä työnhaussa yleensä: kun olet ajoissa liikkeellä ja mietit asian huolellisesti, paikka löytyy. Tottakai vähittäiskaupat (S-market, Prisma, K-kaupat ym.) täyttyvät nopeasti”, Henri kertoo. “Sanoisin siis että kun on ajoissa liikkeellä ja miettii mielekkäitä vaihtoehtoja, alueen yritykset ottavat tettiläisiä hyvin vastaan.”

Samu ja Juuso kertovat tutustuneensa ylä-asteen alussa ja että heistä on kuluneissa kolmessa vuodessa tullut hyviä ystäviä.

Miksi hait Eventioon TET -jaksolle?

“Hain vuosi sitten kesätöihin Eventioon, kun sain koulusta ilmoituksen jossa kerrottiin kesätöistä Eventiossa. En päässyt kesällä töihin, mutta minulle kerrottiin, että Eventioon pääsee TET-jaksoina. Päätimme Samun kanssa molemmat hakea Eventioon”, Juuso kertoo.
“Hain ammattikouluun ICT-asentajaksi joten ajattelin että Eventiolla voisi päästä tekemään hommaa joka olisi ainakin jollain tasolla samaa kuin sitten opiskellessa”, Samu lisää.

 

Miltä Eventio tuntui työpaikkana?

IT-ala kiinnostaa myös Juusoa.
“Eventio tuntuu työpaikkana mukavalta. Olen pyrkimässä IT-alalle niin on hauskaa päästä tutustumaan erilaisiin IT-töihin.”
“Täällä oli todella mukava olla TETissä, koko ajan riitti hommaa, työkaverit ja työympäristö olivat myös mukavat. Myös se että Juusokin tuli harjoitteluun tänne on tehnyt tästä vielä mukavampaa”, Samu jatkaa. Myös Juuso kertoo viihtyneensä Eventiolla.

 

Mikä oli mielenkiintoista viikon aikana

Sekä Samu, että Juuso pitivät mielenkiintoisimpana Linux pohjaisen tietokoneen korjaamista. Juuson mukaan mielenkiintoisia töitä oli muitakin: “Mielenkiintoisia töitä on ollut järjestää ja uudelleen rakentaa lipunmyynti yksikköjä.”

 

Mitä uusia asioita opit viikon aikana Eventiosta, tapahtumista ja työelämästä ylipäätään?

Juuso ja Samu kertoivat oppineensa uutta lipunmyynnistä ja lipunmyyntilaitteistosta.
“En ole ennen päässyt tutustumaan erilaisiin lipunmyynti/maksu laitteisiin, joten olen oppinut käyttämään ja asentamaan niitä”, Juuso sanoo.
“TET jaksoina ja viime kesänä olen ollut erilaisissa työpaikoissa joten olen myös nähnyt kuinka erilaisia työpaikat voivat olla”, summaa Samu.

TET-harjoittelijat Samu Wahlroos (vas.) ja Juuso Korsimo Evention Tiikerin kanssa

Leave a Reply